Syödään kotiin päin

Paikallisten tuottamaa ravintoa kannattaa suosia. Lähiruoka on tuoretta ja sen alkuperä on tiedossa, sillä jakeluketju on lyhyt. Ennen kaikkea ruoantuotanto takaa alueelle työpaikkoja ja elinvoimaa.

22.6.2022

Mitä on lähiruoka?

Maa- ja metsätalousministeriön Lähiruokaohjelmassa lähiruoka määritellään paikallisruoaksi, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, joka on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella.

Lähiruoan pihvi on siis tämä: paikallisesti tuotetun ruoan jakeluketju on lyhyt, kuluttaja tietää, mitä syö, ja samalla pidetään huoli siitä, että alueen maataloustuotanto pysyy elinvoimaisena.

Meillä Suomessa lähiruoan etuihin kuuluvat puhdas ympäristö, maaperä ja vesi. Alueiden oma ruokakulttuuri, siihen liittyvät raaka-aineet ja ruuanvalmistustavat sekä ammattiosaamisen edistäminen ovat myös tiiviissä yhteydessä lähiruokaan.

Lähiruoan läheisyydelle ei ole määritelty kilometrimäärää. Yleensä sanalla viitataan suurin piirtein maakunnan alueella tapahtuvaan ruoan tuotantoon ja kulutukseen. Alueellisen maataloustuotannon tukemiseksi ja elinkeinon pysyvyyden takaamiseksi lähiruoalla onkin suuri merkitys. Viime aikoina suomalaisia on mietityttänyt myös mahdollisen kriisiajan huoltovarmuuteen liittyvät seikat.

Lähiruokaa helposti

Koska lähiruoka tulee läheltä, se ei ehdi käydä monissa käsissä. Osuuskauppa Arinan jakeluketju lähiruoan tuottajalta lähi-S-kauppaan hyödyntää digitalisaatiota ja saa pienemmätkin tuotantomäärät kannattaviksi:

  1. Kun kuluttaja ostaa tuotteen S-kaupasta, tieto menekistä välittyy automaattisesti kaupasta tuottajalle sähköisenä tilauksena. Näin omalla ostolla voi suoraan vaikuttaa siihen, että Pohjois-Suomi pysyy elinvoimaisena ja välttää samalla hävikkiä.
  2. Tuottaja kokoaa myyntierät sähköisten tilausten mukaan ja toimittaa ne helposti yhteen paikkaan, S-ryhmän logistiikkapalvelut tuottavan Inexin lähimpään terminaaliin.
  3. Terminaalista ruoka jaetaan ympäristöystävällisesti, nopeasti ja logistisesti järkevällä tavalla kaikkiin tilauksen tehneisiin S-kauppoihin.

Arinan ja Inexin sähköinen järjestelmä takaa, että lähituottajan on helppo toimittaa tuotteet tuoreeltaan jakeluun.

Omistaja, sinä pidät Pohjois-Suomen ruoassa

80 % – S-ryhmän myymästä ruoasta on kotimaista alkuperää.

24 h – Aika, jonka sisällä Inex toimittaa lähituottajan tuotteen myymälään – siis mihin myymälään tahansa Arinan alueella.

150 000 km – Inexin ympäristöystävällisellä biokaasulla toimittamat myymäläkuljetukset vuodessa

10 M€ + 10 M€ + ...  – Pohjoissuomalaisten tuottajien Arinalle myyntiin toimittaman lähiruuan arvo on kymmeniä miljoonia euroja vuodessa!