Pidetään yhdessä pohjoisen puolta – kevään 2023 tuensaajat
Osuuskauppa Arina on jakanut jälleen Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukikierroksen, yhteensä 50 000 euroa, pohjoissuomalaisille lasten ja nuorten yhteisöille.
Osuuskauppa Arina on jakanut jälleen Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukikierroksen, yhteensä 50 000 euroa, pohjoissuomalaisille lasten ja nuorten yhteisöille.
20.6.2023
Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät.
Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, harrastusyhdistykset sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella. Tukea on jaettu Arinan historian aikana jo yli 850 000 euroa vuodesta 2013 lähtien.
Kevään 2023 tukikierroksella asiakasomistajat äänestivät tuensaajista aikavälillä 5.–18.6.2023. Ehdolla oli 168 harrastusyhteisöä ja 45 hyväntekeväisyyskohdetta. Tällä kertaa äänestykseen osallistui ennätykselliset yli 14 000 vastaajaa. Jokaisella oli kaksi ääntä, yksi harrastusyhteisöille ja toinen hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Tuen saajat ja määrä jaettiin suhteessa annettuihin ääniin. Alueellinen tasapuolisuus harrastusyhteisöjen kesken huomioitiin jakamalla tuki jäsenalueittain siten, että alueelle jaettava tukisumma oli samassa suhteessa alueen asiakasomistajien määrän kanssa. Äänestäneiden kesken arvottiin 3 kpl S-ryhmän 50 € lahjakorttia. Arvonnan voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Vähintään 500 € tuen saa yhteensä 41 yhteisöä, huomioiden Arinan jäsenten ja vastausten alueellinen jakautuminen. Suurimman äänimäärän hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöistä ja n. 4800 € tuen sai Pohjois-Suomen Syöpälapsiperheet. Harrastusyhteisöistä jäsenalueiden ykkösiksi nousivat Oulun 4H-yhdistys ry, FC Raahe, Ajax-Sarkkiranta ry, Veitsiluodon Kisaveikot ry, FC Santa Claus Napapiiri ry ja Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry. Nyt jaettavan 50 000 euron tukipotin lisäksi kaikki äänestykseen osallistuneet yhteisöt saavat pienen kiitoksen osallistumisesta lahjakortin muodossa.
Jäsenalue 1: Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi ja Vaala |
11 050,00 € |
Oulun 4H-yhdistys ry | 1 539,91 € |
Kuivasjärven Aura ry | 1 276,91 € |
Haukiputaan Pallo ry. | 1 013,90 € |
Kiimingin Kiekko-Pojat ry | 1 013,90 € |
Oulun Pyrintö ry | 991,03 € |
Haukiputaan Heitto ry | 872,87 € |
Oulun Elokuvakeskus ry | 811,88 € |
Oulun Naisvoimistelijat ry | 777,58 € |
Kiimingin Urheilijat ry | 731,84 € |
Oulun Naisfutis ry | 720,40 € |
Oulun Kärpät 46 ry | 659,42 € |
Kellon Työväen Urheilijat, voimistelujaosto | 640,36 € |
Jäsenalue 2: Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Siikajoki ja Siikalatva |
1 850,00 € |
FC Raahe | 1 066,01 € |
Siikalatvan Urheilijat ry | 783,99 € |
Jäsenalue 3: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä |
2 300,00 € |
Ajax-Sarkkiranta ry | 1 529,56 € |
Kiekko-Laser juniorit ry | 770,44 € |
Jäsenalue 4: Enontekiö, Kemi, Keminmaa, Kolari, Muonio, Pello, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio |
4 150,00 € |
Veitsiluodon Kisaveikot ry | 1 314,04 € |
Kemin Palloseura ry | 1 031,93 € |
Tornion Pallo -47 ry | 928,00 € |
Kolarin Kontio | 876,03 € |
Jäsenalue 5: Pudasjärvi, Ranua ja Rovaniemi |
4 250,00 € |
FC Santa Claus Napapiiri Ry | 1 309,85 € |
Rovaniemen Kiekko ry | 1 101,85 € |
Rovaniemen Palloseura ry | 972,55 € |
Lapin Pelastusliitto ry | 865,74 € |
Jäsenalue 6: Inari, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki |
1 400,00 € |
Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry. | 1 400,00 € |
HYVÄNTEKEVÄISYYS- JA TUKIJÄRJESTÖT |
25 000,00 € |
Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet | 4 801,24 € |
MIELI Oulun seudun mielenterveys ry | 3 495,77 € |
Lapin ensi- ja turvakoti ry | 2 990,15 € |
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry | 2 242,61 € |
Erityislasten Omaiset ELO ry | 1 813,27 € |
Lastenklinikoiden Kummit ry | 1 192,14 € |
MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri ry | 1 144,19 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry | 1 126,75 € |
SOS-Lapsikyläsäätiö | 1 072,27 € |
MIELI Meri-Lapin mielenterveys ry | 1 004,71 € |
Nuorten Ystävät ry | 985,09 € |
Pohjois-Suomen Autismikirjo ry | 780,23 € |
Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry | 769,33 € |
Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr. | 577,54 € |
Lapin Martat ry | 503,44 € |
Help Center Oulu Ry | 501,26 € |
13.10.2023 | Hyväntekeväisyys | Paikalliset sydänteot
Osuuskauppa Arina lahjoitti puuntyöstökoneita Lapin Yliopistolle5.7.2023 | Hyväntekeväisyys | Paikalliset sydänteot | Yhteisö
Sale Syväkankaan ja Ylilääkäri Kaikkosen kampanjalla koulukiusaamisen vastaiseen työhön 2222 euroa20.6.2023 | Ilmasto
Kylmästä lämpöä korttelikaupalla – Oulunsalo