Ilmaston puolesta, osuustoiminnan voimalla

Aidosti vaikuttavat ilmastoteot eivät synny haaveilemalla ja sanahelinällä vaan tekemällä konkreettisia asioita, rohkeita päätöksiä ja isoja muutoksia tässä ja nyt. Siksi olemme jo hyvässä vauhdissa matkalla kohti kunnianhimoista tavoitettamme: olla oman toimintamme osalta kokonaan hiilinegatiivinen jo vuonna 2025. Katso alta, mitä kaikkea teemme hiilinegatiivisen huomisen puolesta.

28.9.2021

Ilouutisia, hyvät omistajat: yhdessä olemme tehneet Pohjois-Suomessa ripeästi töitä muun muassa hiilineutraalien kiinteistöjen eteen. Kurkkaa videolta pohjoissuomalaisten lasten ajatuksia ympäristöasioista ja siitä, kuinka jäätelöt pidetään kylmänä auringon lämmöllä.

Pohjoissuomalaiset loistavat tiennäyttäjinä

Tiesitkö, että Arinan omistajana tempaat tuulesta energiaa ja olet Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja?

Osuuskauppa Arinan ja koko S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintamme osalta hiilinegatiivinen jo vuonna 2025. Mikä hienointa, kehitys on ollut erityisen nopeaa Pohjois-Suomessa, Osuuskauppa Arinan alueella!

Hiilineutraaleja eli nollapäästöisiä ovat kiinteistöt, jotka eivät lisää kasvihuonepäästöjen määrää ilmakehässä. Hiilinegatiivisuus tarkoittaa, että sidomme ilmasta enemmän hiiltä kuin sitä sinne tuotamme. Tämä auttaa hillitsemään ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.

Voit siis taputtaa itseäsi olalle, sillä ihan vain jo asioimalla omassa osuuskaupassasi olet ollut mahdollistamassa ja tukemassa muun muassa alla avattuja, konkreettisia tekoja ilmaston puolesta. Tämä on mahdollista siksi, että osuuskaupassa tehtävämme ei ole voiton maksimointi vaan yhteisen hyvän eteen ponnistelu pohjoisella kotialueellamme.

Lähelläsi tapahtunut toimipaikkauudistus on ilmastotyön merkki

Olet kenties huomannut, että uudistamme kovalla vauhdilla toimipaikkojamme marketeista liikenneasemiin ympäri Pohjois-Suomea. Uudistuksien myötä yhdessä omistamiemme kiinteistöjen tekniikkaa muutetaan uusimpiin ympäristöystävällisiin ja kierrätyspohjaisen materiaalin hyötykäyttöön perustuviin ratkaisuihin.

Samalla parannamme muun muassa asiointimukavuuttasi, tuotevalikoimaa sekä työntekijöidemme työskentely-ympäristöä.

2025: yhdessä kohti hiilinegatiivista tulevaisuutta

Kuinka saamme muutettua kaikki Arinan kiinteistöt marketeista ja ravintoloista hotelleihin ja liikennemyymälöihin mahdollisimman ilmastoystävällisiksi?

Se tapahtuu ottamalla käyttöön uudet energiaratkaisut ja päästöttömät energiamuodot. Näitä ovat tuulivoima, aurinkovoima, uudet hiilidioksidia hyödyntävät kylmäjärjestelmät, lauhdelämmön kierrättäminen sekä maalämmön ja led-valaistuksen hyödyntäminen toimipaikoissamme.

Aloitimme esimerkiksi energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten, maalämpöön integroitujen hiilidioksidikylmälaitosten rakentamisen jo vuonna 2008.

Hyödynnämme myymälöiden kylmäaineena teollisuudesta talteen otettua hiilidioksidia, joka on kylmäaineena saasteeton vaihtoehto. Se vähentää merkittävästi kylmälaitteiden ympäristökuormitusta ja säästää samalla energiaa.

Sinä olet Suomen suurin aurinkovoiman tuottaja

Tiesitkö, että S-ryhmä on kirkkaasti aurinkosähkön suurin tuottaja ja käyttäjä Suomessa? Ja että osuuskaupasta ostamasi pakasteet on jäähdytetty auringon lämmöllä?

Lisäämme aurinkosähkön tuotantoa roimasti. Jo pelkästään Osuuskauppa Arinan alueelle asennetaan vuoden 2021 loppuun mennessä runsaat 1 300 uutta aurinkopaneelia, jolloin pohjoisen lukumäärä nousee yli 5 000 paneeliin. Tällöin aurinkosähköä käytetään jo kaikkiaan 22 toimipaikassamme, uusimpina kohteina mm. S-marketit Tyrnävällä, Muhoksella ja Kempeleessä sekä ABC:t Vaalassa ja Pudasjärvellä.

Parhaimmillaan aurinkopaneelit tuottavat noin viidenneksen toimipaikan kuluttamasta sähköstä. Tuotanto on tehokkaimmillaan sopivasti kesällä, jolloin kylmälaitteet kuluttavat eniten sähköä.

Sinä olet kotimaisen tuulivoiman edelläkävijä

Tähtäämme rohkeasti omavaraisuuteen sähkön suhteen. Samalla turvaamme sen, että kaikki käyttämämme sähkö on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Jo nyt iso osa esimerkiksi myymälöidemme energiatarpeesta tuotetaan tuulivoimalla.

Simon Sarvisuolla on alkanut S-ryhmän suurimman tuulivoimainvestoinnin pystytysvaihe. Tuulipuiston 27 tuulivoimalan on määrä valmistua tuotantovalmiuteen kuluvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Valmistuttuaan Sarvisuon tuulipuisto on yksi Suomen suurimmista, ja sen vuotuinen tuotantomäärä kattaa arviolta puolet koko S-ryhmän vuosittaisesta sähköntarpeesta.

Osuustoiminnan voima on 100-prosenttisesti puhdasta

Julkistimme keväällä 2020 tiukat ilmastotavoitteet, joiden mukaan aiomme pudottaa ilmastopäästöjemme määrää peräti 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä koko S-ryhmässä. Vuonna 2025 aiomme sitoa ilmasta jo enemmän hiiltä kuin sitä sinne tuotamme.

“100 % puhdasta energiaa” -lupauksemme tarkoittaa, että myymälöidemme sähkö tuotetaan pelkästään uusiutuvilla energialähteillä.