Pidetään yhdessä pohjoisen puolta – syksyn 2023 tuensaajat on nyt julkistettu!
Osuuskauppa Arina on jakanut jälleen Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukikierroksen, yhteensä 206 460,19 euroa, pohjoissuomalaisille lasten ja nuorten yhteisöille.
Arinalta 185 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan - Tuensaajat on nyt julkaistu!
Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät.
Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, harrastusyhdistykset sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella. Tukea on jaettu Arinan historian aikana jo yli 850 000 euroa vuodesta 2013 lähtien.
Syksyn 2023 tukikierroksella asiakasomistajat äänestivät tuensaajista aikavälillä 20.11.–3.12.2023. Ehdolla oli 201 harrastusyhteisöä ja 71 hyväntekeväisyys- ja tukikohdetta. Tällä kertaa äänestykseen osallistui ennätykselliset yli 17 000 vastaajaa. Jokaisella oli kaksi ääntä, yksi harrastusyhteisöille ja toinen hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Tuen saajat ja määrä jaettiin suhteessa annettuihin ääniin. Alueellinen tasapuolisuus harrastusyhteisöjen kesken huomioitiin jakamalla tuki jäsenalueittain siten, että alueelle jaettava tukisumma oli samassa suhteessa alueen asiakasomistajien määrän kanssa. Lisäksi halusimme varmistaa, että jokaisessa Arinan toimialueen kunnassa (mikäli hakijoita) on vähintään yksi tuensaaja, joten päätimme lahjoittaa näissä 12 kunnassa eniten ääniä saaneille yhteisöille, äänimääristä riippuen, 300-500 € arvoiset S-ryhmän lahjakortit.
Äänestäneiden kesken arvottiin 3 kpl S-ryhmän 50 € lahjakorttia. Arvonnan voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
ARINAN PIDETÄÄN YHDESSÄ POHJOISEN PUOLTA -TUENSAAJAT SYKSY 2023, yht. 206 460,19 €
HARRASTUSYHTEISÖT |
106 600,00 € |
Jäsenalue 1: Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi ja Vaala |
50 000,00 € |
Kuivasjärven Aura ry | 3 706,63 € |
Oulun 4H-yhdistys ry | 3 012,78 € |
Haukiputaan Pallo ry | 2 738,89 € |
Kiimingin Kiekko-Pojat ry | 2 620,21 € |
Northern Lights Cheerleading NLC ry | 2 611,08 € |
Haukiputaan Heitto ry | 2 528,91 € |
Oulun Luistinseura ry | 2 328,06 € |
Ahmat Ry | 2 136,34 € |
Oulun Naisvoimistelijat ry | 1 898,97 € |
Kiekko-Laser juniorit ry | 1 835,06 € |
Kiimingin Urheilijat | 1 771,15 € |
Oulun Lippo Juniorit ry | 1 771,15 € |
Oulun Elokuvakeskus ry | 1 643,34 € |
Oulun Kärpät 46 ry | 1 615,95 € |
Oulun Naisfutis ry | 1 579,43 € |
Muhoksen 4H-yhdistys r.y. | 1 542,91 € |
Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys ry/Nuoriso- ja perhetoiminta | 1 542,91 € |
Kellon Työväen Urheilijat, voimistelujaosto | 1 451,61 € |
Partiolippukunta Tervapartio ry | 1 387,71 € |
Oulun Uinti 1906 ry | 1 378,58 € |
Illinkiertäjät ry | 1 314,67 € |
Oulun Luistelukerho ry | 1 305,54 € |
Pohjois-Iin eränkävijät, lapset ja nuoret | 1 278,15 € |
Lisäksi 50 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 5 000,00 € |
Jäsenalue 2: Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Siikajoki ja Siikalatva |
8 300,00 € |
Kestilän Kisa-Veikot Ry | 1 642,39 € |
Pattijoen Urheilijat Juniorit ry | 1 585,76 € |
FC Raahe ry | 1 415,86 € |
Raahen Jääkiekkoklubi ry | 1 359,22 € |
Vihannin Judo ry | 996,76 € |
Lisäksi 11 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 1 100,00 € |
Jäsenalue 3: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä |
8 300,00 € |
Ajax-Sarkkiranta ry | 2 616,92 € |
V. ja U-seura Kempeleen Kiri r.y. | 1 303,08 € |
Limingan Kiekko ry | 1 120,00 € |
Kempeleen Lentopallo ry | 990,77 € |
Limingan 4H-yhdistys | 969,23 € |
Lisäksi 12 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 1 200,00 € |
Jäsenalue 4: Enontekiö, Kemi, Keminmaa, Kolari, Muonio, Pello, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio |
16 900,00 € |
Kemin Palloseura ry | 1 801,89 € |
Veitsiluodon Kisaveikot ry | 1 698,11 € |
Simon Kiri ry | 1 575,47 € |
Ylivoli ja Etpo72 | 1 537,74 € |
Tornion 4H-yhdistys ry | 1 245,28 € |
Kolarin Työväen Urheilijat Ry | 1 169,81 € |
Pellon Ponsi | 1 028,30 € |
Tornion Ice Hockey Club ry | 1 009,43 € |
Karungin Kataja Ry | 990,57 € |
Meri-Lapin Taitoluistelijat | 981,13 € |
Kemin Lämärit ry | 962,26 € |
Lisäksi 27 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 2 700,00 € |
Jäsenalue 5: Pudasjärvi, Ranua ja Rovaniemi |
17 800,00 € |
Rovaniemen Palloseura ry | 2 108,27 € |
FC Santa Claus Napapiiri Ry | 1 936,79 € |
Taito Lappi ry / Käsityökoulu Peukku | 1 916,61 € |
Rops soveltava jalkapallo | 1 452,59 € |
Ranuan Peura Ry. | 1 240,75 € |
Arctic Volley Rovaniemi ry | 1 220,58 € |
Ounasvaaran Hiihtoseura ry | 1 210,49 € |
Pudasjärven 4H-yhdistys ry. | 1 109,62 € |
Rovalan Nuoret ry | 958,31 € |
Napapiirin Pesis-Team ry. | 928,04 € |
Rovaniemen Taitoluistelijat ry | 917,96 € |
Lisäksi 28 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 2 800,00 € |
Jäsenalue 6: Inari, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki |
5 300,00 € |
Sodankylän Pallo ry | 1 191,41 € |
Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry. | 998,21 € |
Tunturi-Kiekko | 949,91 € |
Sodankylän Kisasiskot | 692,31 € |
Lapin Sudet ry | 668,16 € |
Lisäksi 7 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 700,00 € |
HYVÄNTEKEVÄISYYS- JA TUKIJÄRJESTÖT |
95 460,19 € |
MIELI Oulun seudun mielenterveys ry | 10 000,00 € |
Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet | 9 037,39 € |
Lapin ensi- ja turvakoti ry | 6 765,93 € |
HOPE YHDESSÄ & YHTEISESTI RY OULU | 6 529,70 € |
Auta Lasta ry | 5 609,00 € |
Erityislasten Omaiset ELO ry | 3 737,31 € |
Oulun seudun omaishoitajat ry | 3 258,79 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri | 2 968,04 € |
Hope - Yhdessä ja yhteisesti ry. Rovaniemi | 2 865,07 € |
Sairaalaklovnit ry | 2 762,10 € |
Raahen ensi- ja turvakoti ry | 2 707,58 € |
Oulun ensi- ja turvakoti ry / mieskaveritoiminta | 2 525,87 € |
MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri ry | 2 507,69 € |
Lastenklinikoiden Kummit ry | 2 344,15 € |
MIELI Meri-Lapin mielenterveys ry / Kriisikeskus Turvapoiju | 2 283,58 € |
Joulupuu Länsi-Lappi / Meri-Lapin Nuorkauppakamari ry. | 1 865,63 € |
SOS-Lapsikyläsäätiö | 1 859,57 € |
Nuorten Ystävät ry | 1 774,77 € |
Pidä Lappi Siistinä ry | 1 399,22 € |
Lapin Pelastusliitto ry | 1 387,11 € |
Pohjois-Suomen Autismikirjo ry | 1 272,02 € |
Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry | 1 259,90 € |
Hyväntekeväisyysyhdistys Arjen Tuki ry | 1 162,99 € |
Muhoksen Pelastakaa Lapset Ry | 1 126,65 € |
Suomen Punainen Risti Oulun piiri | 1 017,62 € |
Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr. | 993,39 € |
Lapin Martat ry | 975,21 € |
Limingan Partiotyön Tuki Ry | 950,99 € |
Lintulammen asukasyhdistys ry | 884,36 € |
Punainen Risti Oulun osasto | 872,24 € |
Team Rynkeby Oulu | 835,90 € |
Pohjois-Pohjanmaan Martat ry | 823,78 € |
Raahen Vapaaehtoiset ry | 805,61 € |
Parasta lapsille ry | 793,50 € |
Kaikki tanssii - tanssiharrastajien tuki ry | 787,44 € |
Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry | 787,44 € |
Muonion lapset ja nuoret ry | 751,10 € |
Oulu Sinfonia | 745,04 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kemin yhdistys ry. | 672,35 € |
Syväkankaan koulu/Tukioppilaat | 654,18 € |
Lisäksi 25 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 2 500,00 € |
Lahjakortit yhteisöille niissä kunnista, joista ei muutoin tuensaajia |
4 400,00 € |
|
Pyhäjoen 4H-Yhdistys ry | 300,00 € | Pyhäjoki |
Ruukin Samoojat ry | 300,00 € | Siikajoki |
Tyrnävän 4H-yhdistys | 500,00 € | Tyrnävä |
Hetan Hukat ry | 300,00 € | Enontekiö |
Kalli, SBD snowboard dudes ry | 300,00 € | Keminmaa |
Utsjoen Kuohu r.y. | 300,00 € | Utsjoki |
Keminmaan Lassilan koulun vanhempainyhdistys ry | 500,00 € | Keminmaa |
Utajärven nuorten toimintaorganisaatio | 500,00 € | Utajärki |
Tervolan 4H-yhdistys | 500,00 € | Tervola |
Sámi Árvvut rs/Saamelaiset Arvot rs | 300,00 € | Enontekiö |
Vaalan yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys Ry | 300,00 € | Vaala |
Mannerheimin lastensuojeluliito Lumijoen yhdistys Ry | 300,00 € | Lumijoki |