Ketkä ovat mukana haussa?

Arinan asiakasomistajana pääset äänestämällä vaikuttamaan, mille pohjoissuomalaiselle lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvälle hakijayhteisöille jaamme tänä vuonna yhteisen osuuskauppamme tukea. Annathan äänesi viimeistään 30.5.2021 mennessä. Alla esittelemme kaikki äänestyksessä mukana olevat hakijat –tutustu ja valitse suosikkisi!

Kuinka äänestän?

Tuen saajiksi valitaan minimissään 20 eri hakijaa. Valinta tapahtuu Arinan asiakasomistajien äänestyksellä. Jokaisella omistajalla on tasapuolisesti yksi ääni, jonka voit antaa omaa sydäntäsi eniten sykähdyttävälle hakijalle.

Äänestyslinkin löydät sähköpostistasi: Lähetämme henkilökohtaisen äänestyslinkin meilitse 17.-18.5.2021 kaikille Arinan omistajatalouteen kuuluville pohjoissuomalaisille, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa ja sallineet tutkimuskyselyiden lähettämisen omassa S-kanavassaan. Huomaathan, että valitettavasti jälkikäteen äänestykseen ei ole mahdollista päästä mukaan.

Hakijat

Raahen seutu

AS Moon ry, Pattijoki, Raahe. Seuramme haluaa tarjota seutukunnan lapsille ja nuorille liikunnallista ja monipuolista futsal-toimintaa. Tuki kohdentuisi lasten futsalkerho-/futsalkoulu-toiminnasta lähtien, aina seuran alaisuudessa toimivaan laadukkaaseen junioritoimintaan asti.

FC Raahe P08, Raahe. Tuki käytetään joukkueen toiminnan arjen pyörittämiseen – mahdollisuuteen liikkua ja harrastaa matalilla kustannuksella perheille.

Pattijoen urheilijat juniorit ry, Pattijoki, Raahe. Pattu Juniorit haluaa käyttää saatavan tuen juniorivalmentajien kouluttamiseen. Valmentajat ovat tärkeä osa toimintaa ja työhön ryhtyville halutaan tarjota mahdollisuus kouluttautua, mitä kautta he saavat varmuutta ja tukea omaan tekemiseensä.

Pulkkilan Ponsi ry, Pulkkila, Siikalatva. Tuki käytetään frisbeegolf- ja yleisurheiluvälinehankintoihin. Tuella hankitaan lasten ja nuorten kerhotoimintaan frisbeegolfkiekkoja, maalikori, juoksutikkaat, matalia aitoja, tennispalloja sekä kaksi junnukeihästä.

Raahen Jääkiekkoklubi ry, Pattijoki, Raahe. Raahen Jääkiekkoklubi tarjoaa laadukasta jääkiekkoharrastusta matalalla kynnyksellä. Pyrimme pitämään kynnyksen matalana myös kustannusten näkökulmasta ja saatu tuki käytetään suoraan pelaajakohtaisten kustannusten vähentämiseen.

Raahen Vesa ry, Raahe. Raahen Vesa järjestää läpi vuoden monipuolisia yleisurheiluharjoituksia lapsille ja nuorille.

Oulun seutu

Ahmat ry, Haukipudas, Oulu. Saatu tukisumma kohdennettaisiin suoraan meidän kaikkien lasten harrastusmenojen alentamiseen.

Haukiputaan Heitto ry, Haukipudas, Oulu. Tuki käytetään vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistamiseen sekä edistämiseen ja harrastusvälineiden hankkimiseen.

Haukiputaan Pallo ry, Haukipudas, Oulu. Arinan tuki lyhentämättömänä tuo lisäarvoa junioreille lajin harrastamisen sekä kilpa- että harrastejoukkueissa. Tuen avulla erityisesti harrastetoimintaa voidaan lisätä paikkakunnan lapsille ja nuorille, jotka eivät halua kilpailla.

Haukiputaan suuralueen asukasyhdistys ry, Haukipudas, Oulu. Haettava tuki kohdistetaan Haukiputaalla nuorten skeittirampin toteuttamiseen. Nuoret ovat suunnittelemassa skeittiramppeja. Ne sijoitetaan joko Haukiputaan tai Länsituulen koulun pihalle. Piha on asfaltoitu. Skeittirampit toteutetaan myös aloittelijoille

Hope ry, Oulu . Haluamme mahdollistaa lapsille ja nuorille harrastamisen ja pääsyn elämyksiin, kuten ruokapaikkaan tai leikkipuistoon, joihin perheillä ei olisi muuten mahdollisuutta. Käyttäisimme tuen lasten ja nuorten elämyksiin sekä harrastusten mahdollistamiseen.

Kellon Työväen Urheilijat / voimistelujaosto, Kiviniemi, Oulu. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus liikkumiseen ja liikunnan iloon. Tuella hankkisimme harrastusvälineitä, jotka ovat kaikkien ryhmien yhteisessä käytössä.

Kiimingin Kiekko-Pojat ry, Jääli, Oulu. Innostamme lapset aloittamaan liikunnan Nappula-Futiksessa & Luistelukoulussa.

Kiimingin Urheilijat ry, Oulu. Tuella mahdollistetaan hyväntuulisen urheiluseuran kohtuuhintainen liikuntakerhotoiminta lapsille ja nuorille.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry, Oulu. MLL:n kerho- ja harrastustoiminta antaa vanhemmille vertaistukea sekä tarjoaa lapsille ja nuorille mielekästä harrastustoimintaa, jolla vähennetään eriarvoisuutta harrastusmahdollisuuksissa sekä ehkäistään heidän syrjäytymistänsä.

Oulun 4H-yhdistys, Oulu. Oulun 4H-yhdistys hakee tukea kesäkerhoihin, joita tarjottaisiin alakoululaisille.  Matalan kynnyksen kesäkerhoissa tarjottaisiin lapsille ulkotiloissa, kuten puistoissa, ohjattua tekemistä sekä eväät. Samalla työllistäisimme muutaman nuoren lisää.

Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr, Oulu. Tuen avulla hankimme nuorille erilaisia harrastusvälineitä, joita voimme hyödyntää Walkers-kohtaamispaikkailloissamme. Välineet voivat liittyä mm musiikkiin, käsitöihin tai taiteeseen. Niiden avulla nuoret pääsevät kokeilemaan uutta ja tuomaan esille osaamistaan.

Oulun Floorball Club ry, Oulu. Liikunta on jokaisen lapsen oikeus! Me panostamme edulliseen matalankynnyksen toimintaan, jotta lapsilla olisi mahdollisuus päästä liikunnan ja seuratoiminnan pariin.

Oulun Hiihtoseura ry, Oulu. Tukea käyttäisiin leirien tukemiseen, jotta mahdollisimman monella perheellä olisi mahdollisuus osallistua yhteisiin leireihin sekä matalan kynnyksen tutustumistilaisuuksien järjestämiseen hiihdosta ja ampumahiihdosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille.

Oulun Kärpät 46 ry, Kärpät U16, Oulu. C -junioreiden SM-sarja, matkakustannukset ja yöpymiset vievät budjetista suurimman osan.

Oulun Lippo Juniorit ry, Oulu. Tuki ohjataan lapsille ja nuorille pesäpallon talviharjoitusolosuhteiden kehittämiseksi.

Oulun Luistinseura ry, Oulu. Oulun Luistinseura ry (OLS) on 140-vuotias, perinteikäs, oululainen urheiluseura. OLS toimii neljässä eri lajissa – jalkapallo, jääpallo, keilailu, salibandy – ja toiminnan pääpaino on junioritoiminnassa, johon saatava tuki ohjataan.

Oulun Naisfutis ry, Oulu. ONS – kehitetään yhdessä tyttöjalkapalloilua!

Oulun Naisvoimistelijat ry / Delia-tiimi, Oulu. Delia-tiimin joukkuevoimistelijatytöt odottavat innolla tulevaa syksyä, jolloin toivottavasti päästään taas tauon jälkeen kilpailureissuille ympäri Suomea. Tuen pääkäyttökohteena onkin kilpailureissujen mahdollistaminen tytöille.

Oulun Pyrintö ry, Oulu. Kaikki mukaan! ”Jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus Oulun Pyrinnön yhteisöön, liikunnan iloon ja urheilullisiin elämäntapoihin!” Tuemme vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksia.

Oulun ratsastajat ry, Oulu. Oulun ratsastajat ry:n estekalusto on käyttöikänsä lopussa ja käyttäisimme tuen turvallisempien rataesteiden hankintaan, jotta voimme taata ratsastajille paremman ympäristön harrastamiselle.

Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry, Oulu. Lasten ja nuorten harrastetoimintaan järjestämällä ammattilaisten ja vapaaehtoisten kanssa erilaisia työpajoja esim. sarjakuvapiirustus, valokuvaus, sekä tukemalla lasten liikuntaa esim. eri palloilulajeja, seinäkiipeily, uinti.

Oulun Steiner-päiväkodin kannatusyhdistysten ry, Oulu. Steinerpäiväkoti Punavarpunen: Haaveilemme laatikkopyörästä, joka mahdollistaisi lapsiryhmällemme retket metsään.

Oulun Uinti 1906 ry, Oulu. Hankkia lasten ryhmille uusia varusteita (EasySwim uimapukuja, kellukkeita yms.).

Pikkaralan kyläyhdistys ry, Oulu. Tuella hankkisimme peliliivit pelaajillemme ulkopelejä varten.

Pohjois-Pohjanmaan Martat ry, Oulu. Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuella Martat mahdollistaisivat 7-16-vuotiaiden nuorten osallistumisen  ohjatulle ruoanvalmistuskurssille.

Pohjois-Pohjanmaan partiosäätiö sr., Oulu. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevien lippukuntien lasten ja nuorten partiotoiminnan tukemiseen. Esimerkiksi retki- ja leiritoimintoihin, osallistumismaksujen madaltamiseen, varusteiden huoltoon ja hankintaan ja partio-ohjelman mukaiseen viikkotoimintaan.

Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry, Oulu. Tuemme Pohjois-Suomen monikkoperheiden hyvinvointia järjestämällä yhteisöllisiä tapahtumia ja levittämällä tietoutta monikkoperheistä.

Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet, Oulu. Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet tukevat syöpää sairastaneiden lasten ja nuorten hyvinvointia vertais- ja virkistystoiminnan kautta. Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuen käytämme kesäpäivän toteuttamiseen sekä lasten ja nuorten lajikokeiluihin.

Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys ry, Oulu. Perheen aktivointiseteli 30 perheelle 6 eri lähiössä. Perheille tarjotaan yhteistekemistä 3 valitun yhteistyökumppanin kanssa. Mahdollistaa esim. 3-5 kerran harrastustutustumisen, perhetyöpajan/ wärkkäämön leirillä, Tietomaassa tai kerhotoiminnassa.

SBT Suola ry, Oulunsalo, Oulu. Haluamme kohdentaa tuen suoraan vähävaraisten perheiden lapsille esimerkiksi tukemalla varustehankintoja. Tuen avulla pystymme jatkossakin varmistamaan edullisen salibandyharrastuksen.

Suunnistuskerho Pohjantähti, Oulu. Tuen tulisimme käyttämään lyhentämättömänä lasten ja nuorten harrastus- ja kilpatoiminnan kehittämiseen ja tukemiseen. Esimerkiksi leirikustannuksiin, harjoitusmateriaalien hankintoihin ja harjoituskilpailujen palkintoihin.

Tervarit Juniorit ry, Oulu. Käytämme tuen pienimpien junioreiden toiminnan kehittämiseen. Tuki ohjautuu laadukkaaseen valmennukseen 5-9-vuotiaille pelaajille.

Vanhempaintoimikunta Kimppa, Oulun Normaalikoulu Koskela, Oulu. Lasten taide- ja kulttuuripainotteinen kerho. Kerhoja on ajateltu olevan 2 eli 1.-3. luokille sekä 4.-6. luokille omat. Kauden aikana voisimme toteuttaa erilaisia projekteja erilaisten teemojen ympärille esim. valotaideteokset, taidepolut yms.

Virpiniemi Golf Club ry, Kiviniemi, Oulu. Virpiniemi Golf Club ry haluaa tarjota kaikille lajista kiinnostuneille lapsille ja nuorille turvallisen harjoitteluympäristön, koulutetut ohjaajat sekä harjoitteluun tarvittavat välineet. Tuki suunnattaisiin uusien harjoitteluvälineiden hankintaan.

Voimistelu- ja urheiluseura Kellon Lyönti ry, Kello, Oulu. Juniorijoukkueiden toiminnan tukeminen esim. joukkueiden yhteisten varusteiden hankinta.

Oulun ympäristökunnat, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala

Ajax-Sarkkiranta ry, Kempele. Valmentaja- ja ohjaajakoulutus – osaavaa valmennusta jokaiselle lapselle ja nuorelle kohti omaa huippua.

Jmt Jaowsamut muaythai ry, Kempele. Potkutyynyt ja uusia säkkejä.

Kempeleen naisvoimistelijat ry, Kempele. Tuen avulla haluamme lähteä kehittämään ja toteuttamaan lasten ja nuorten erityisryhmille tarkoitettuja liikuntaryhmiä ja näin tarjota heille edullista ja mukavaa tapaa nauttia liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä fiiliksestä!

Kipinän kyläseura ry, Kipinä, Pudasjärvi. Beachvolley-kenttä kyläyhteisöön kuuluvien lasten-ja nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolistamiseen ja liikunnan ilon lisäämiseen!

Limingan Kiekko ry, Liminka. Alle 16-vuotiaiden junioreiden jäävuoromaksuihin. Käyttämämme halli on yksityinen, joten jäävuoromaksut ovat isoja muihin seuroihin verrattuna.

Limingan Niittomiehet ry, yleisurheilujaosto, Liminka. Rantalakeus maastojuoksusarjan järjestäminen elo-syyskuun aikana Hailuodossa, Kempeleessä, Limingassa, Lumijoella, Oulunsalossa ja Tyrnävällä. Juoksutapahtumiin osallistuminen on ilmaista. Järjestelyissä on mukana myös Rantalakeus-lehti.

Limingan Pallokarhut (Limingan Kiekko jalkapallojaos), Liminka. Tuki käytettäisiin junioreiden talviharjoitteluolosuhteiden parantamiseen hankkimalla harjoitusvuoroja lähialueen jalkapallohalleista.

MLL Vaalan yhdistys ry, Vaala. Ajatus olisi jatkaa harrastustuen jakamista. Tällä hetkellä se on yksityisen lahjoituksena tullutta rahaa ja jatkoa toivottaisiin.

Muhoksen Voitto ry, Muhos. Seurana haluamme olla mukana estämässä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Tuen avulla mahdollistaisimme yhä useamman lapsen ja nuoren osallistumismahdollisuuden seuramme toimintaan, ja myös osallistumalla järjestettäville leireille ja kisamatkoille.

Ponkilan Pantterit ry, Muhos. Talkoovoimin järjestettävän jalkapallon junioritoiminnan tukeminen hankkimalla harjoitusvälineitä, järjestämällä pelitapahtumia ja kattamalla osallistumismaksuja.

Pudasjärven 4H-yhdistys ry, Pudasjärvi. 6-16-vuotiaiden lasten ja nuorten kerhoihin, leireille, harrastekursseille ja retkille: tarvikkeisiin, tilavuokriin, retkien matkakuluihin ja nuorten ohjaajien palkkioihin.

Pudasjärven Urheilijat ry, Pudasjärvi. Seuran yhteinen liikuntaleiri Syötteen maisemissa. Kaikkien lajien yhteinen tapahtuma, jossa kokeillaan eri lajeja ja liikutaan luonnossa ja opetellaan arvostamaan luontoa.

Tyrnävän Palloseura ry, Tyrnävä. Olemme Tyrnävän palloseura TyPS. Tarjoamme lapsille ja nuorille matalan kynnyksen liikunnallista ja motivoivaa harrastustoimintaa. Seuramme liikuttaa viikoittain noin 160:tä lasta ja vapaaehtoisvoimin. Tukemalla meitä panostat tulevaisuusteen!

Tyrnävän Tempaus ry, Tyrnävä. Varusteiden hankintaa pesiskerholaisille sekä lasten joukkueille. Tuella myös pyritään aktivoimaan lapsia pesäpallon pariin mahdollistaen edullisen harrastuksen paikkakunnalla.

Utajärven 4H-yhdistys, Utajärvi. Tuki käytettäisiin siirrettävään pihakoripallotelineen hankintaan Utajärven urheilukentän läheisyyteen. Tällä saataisiin aktivoitua ja vahvistettua lapsia ja nuoria omaehtoiseen liikkumiseen. Fyysisellä aktiivisuudella on hyviä vaikutuksia hyvinvointiin.

V.ja U-seura Kempeleen Kiri ry, Kempele. Kaikki tuki lasten liikuttamiseen.

V&U seura Kempeleen Pyrintö ry, Kempele. Arinan tuki tullaan käyttämään lasten ja nuorten ohjaajien ja valmentajien koulutukseen sekä välinehankintoihin, jotta pystyisimme tarjoamaan jatkossakin korkeatasoista ohjausta ja valmennusta niin uinnissa, nyrkkeilyssä kuin hiihdossakin.

Vihiluodon kyläyhdistys ry, Kempele. Jalkapallokentän, uimarannan, skeittirampin, BeachVolley-kenttien, FrisbeeGolf-radan, luontopolun, lintutornin, veneen ja kanootin ylläpitoon. Nuorten kesätyöllistämiseen ja lampaiden hoitoon. Lasten liikuntakerhon pitämiseen kesällä.

Meri-Lappi

Kemin Palloseura ry, Kemi. Tuen käyttökohteena on futiskoulun ja päiväkotitapahtuman mahdollistaminen.

Keminmaan Pallo ry, Keminmaa. Toiminnan kehittäminen. Välinehankinnat. Ja matala kynnys aloittaa harrastus, saataisiin pitää pakolliset maksut alhaisina.

Kuivaniemen Yritys ry, Kuivaniemi. Tavoitteenamme on turvata lasten ja nuorten monipuolinen liikuntaharrastus Kuivaniemellä, lisäämällä yleisurheilu- ja palloilukerhoja kesäisin ja talvisin hiihto- ja luistelukouluja.

Laivakankaan Ravinuoret, Tornio. Kerho ja leiritoimintaan.

Luotolan Nuoret ry, Kemi. Jaetaan eri toimintojen kesken kuunnellen lasten ja nuorten toiveita esim. harrastus-, peli- ja askarteluvälineiden päivittämisen suhteen, nuorisotilan ehostaminen, toiminnan monipuolistaminen ja kehittäminen vastaamaan paremmin yhteisön tarvetta.

Meri-Lapin Taitoluistelijat ry, Kemi. Tukea käytämme taitoluistelumahdollisuuksien kehittämiseen ja omien harrastajien kouluttamiseen ohjaajiksi pienimpien ryhmiin.

Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry, Kemi. Yhden vanhemman yhdistyksen jäsenperheiden lapsille ja nuorille kesätapahtuma.

Perheiden tukipalvelut ry, Kemi. Tukiperhettä vailla olevien perheiden lasten lomaleiritoiminta. Tukea tarvitaan, jotta voidaan järjestää lapsille aktiviteetteja ja retkiä, joihin heillä ei muuten ole mahdollisuutta.

Pohjan tytöt ja sissit ry, Tornio. Tukisumma käytetään koko lippukuntaa koskettaviin tapahtumiin, joihin osallistuvat eri ikäryhmissä 7 – 17-vuotiaat partiolaiset.

Simon Kuutit ry, Maksniemi. Kaksi puolijoukkuetelttaa, retkikeittimiä, työkaluja, ensiapuvälineitä, retkeilyvarusteita.

Tervolan 4H-yhdistys ry, Tervola. Luontoseikkailu-polku, jossa rastitehtäviä luontoon ja käsillä tekemiseen liittyen. Noin kilometrin matkalla erilaisia tehtävärasteja, joissa on ohjaaja neuvomassa ja ohjaamassa lapsiryhmää. Polku päättyy yhteiseen ateriointiin laavulla.

Tervolan ratsastajat ry, Tervola

Lasten ja nuorten ratsastus/hevosharrastusta. Matka Tampereen hevosmessuille.

Tornion Jalkapalloklubi ry, Tornio. Tuemme vähävaraisten lasten ja nuorten perheitä avustamalla heitä toimintamaksuissa sekä varustehankinnoissa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus harrastaa jalkapalloa.

Tornion Lentis 88, Tornio. Lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseen, kuten välineisiin, pelimatkoihin ja salivuokriin.

Veitsiluodon Kalamiehet ry, Kemi. Nuorten tapahtumien järjestelyt ja palkinnot.

Vojakkalan Nuorisoseura ry, Tornio. Liikuntaleikkikouluumme kaipaisimme uusia voimistelupatjoja ja -penkkejä sekä puolapuihin soveltuvia kiipeilyseiniä. Kesäkerhomme askartelutarvikkeet, sakset, tussit ja maalit ovat vuosien saatossa huvenneet ja uusia kaipaisimme kovasti.

Rovaniemen seutu

Arctic Cheer All-Star ry, Saarenkylä, Rovaniemi. Tuen avulla pyrimme turvaamaan lajimme harjoittelumahdollisuuden Rovaniemellä.

FC Santa Claus Napapiiri ry / FC Santa Claus Juniorit, Rovaniemi. Käytämme tuen harrasteryhmien ohjaajapalkkioihin ja pelaajien harrastusvälinekuluihin sekä koulujen välisen kortteliliigan toteutuskuluihin. Tuen avulla saamme pidettyä osallistumismaksut kohtuullisina.

Lapin Martat ry, Rovaniemi. Lasten ja nuorten kokkaus- ja leivontakurssit.

Lapin Pelastusliitto ry, Rovaniemi. Lapin alueen palokuntanuorten koulutuksen hyväksi.

Lapin Yleisurheilu ry, Rovaniemi. Jäsenseurojen lasten toiminnan järjestämiseen, kehittämiseen, leiritykseen, ohjaajakoulutukseen.

Lappi United, Rops, Saarenkylä, Rovaniemi. Joukkueen harrastusvälineet; pallot, liivit, harjoittelun materiaalit, yhtenäiset matkustusasut pelireissuille, pelimatkat T15 sarjaan ja T14 Liiga pohjoiseen.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapin piiri ry, Rovaniemi. MLL Lapin piiri hakee tukea loma-ajan kerhotoiminnan laajentamiseen koko Lapin alueelle. Kerhotoiminnan tavoitteena on järjestää lapsille mielekästä toimintaa koulujen loma-aikoina ja tukea perheitä, joissa lapset muuten joutuisivat olemaan yksin.

Napapiirin Pesis-Team ry, Rovaniemi. Pesikseenkin tarvitaan kunnon välineet. Tuki kohdennettaisiin junioreiden omien pelivälineiden sekä harhaheittojen kautta kadonneiden pallojen hankintaan.

Ounasvaaran Hiihtoseura ry, Rovaniemi. Monipuolinen kesäleiri lapsille ja nuorille!

Ranuan Peura ry, Ranua. Ranuan Peura ry on monen eri lajin urheiluseura, joka haluaisi kasvattaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Tuen avulla toteuttaisimme lasten ja nuorten toiveita sekä innostaisimme paikallisia liikkumaan kivojen harrastusten parissa!

Rovalan Nuoret ry, Rovaniemi. Tuki käytetään iltapäivätoiminnan lasten ja aikuisten huomioliiveihin sekä toiminnassa tarvittaviin liikunta- ja leikkivälineisiin ja kädentaitotarvikkeisiin.

Rovaniemen Palloseura ry, Rovaniemi. Tuki kohdistetaan suoraan lyhentämättömänä lasten ja nuorten monipuolisen harrastustoiminnan toteuttamiseen ja sen kehittämiseen.

Rovaniemen Pöytätennis -60 ry, Rovaniemi. Matalan kynnyksen liikuntaharrastuksen järjestäminen Rovaniemellä.

Rovaniemen Taitoluistelijat ry, Rovaniemi. RoiTa on hyvänmielen luisteluseura. Haluamme olla mukana mahdollistamassa matalan kynnyksen harrastamista lapsille ja nuorille. Valmentajien monipuolinen osaaminen on myös tärkeää. Panostamme mm valmentajien koulutukseen, jotta valmennus olisi laadukasta.

Rovaniemen Vuoristoklubi ry, Rovaniemi. Kasvavan nuorisotoiminnan myötä tarvitsemme uusia kiipeilyvälineitä sekä koulutusta uusille ohjaajille. Haluamme myös kehittää nuorille tarjottavia kiipeilyreittejä. Lisäksi tarkoitus on järjestää nuorisolle kiipeilytapahtumia luonnossa.

Santa’s United ry, Rovaniemi. Tuki kohdistetaan suoraan junioritoiminnan hyväksi. Tuemme lasten ja nuorten tasapuolista mahdollisuutta harrastaa lajia edullisesti. Tuki käytetään ohjaajien palkkioihin.

Woman Volley ry, Rovaniemi. Tuki käytetään juniorilentopallon harrastajamäärien kasvattamiseen mm. uuden lapsi-vanhempi-ryhmän starttaamiseen.

Muu Lappi

Ailigas-sääsket ry, Karigasniemi. Ostamme varusteita lapsille ja nuorille. Pesäpallo, jalkapallo, treenipaitoja jne. sekä mahdolliset koulutukset, mitä voidaan toteuttaa ohjaajille.

Kittilän 4H-Yhdistys, Kittilä. Kittilän 4H yhdistys järjestää lasten ja nuorten kerhotoimintaa Kittilän kunnan alueella.Tavoitteena on sosiaalinen kanssakäyminen sekä aktivointi lasten ja nuorten parissa 4H-yhdistyksen arvojen mukaisesti.

Kolarin Kontio, Kolari. Tuki käytetään lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan järjestämiseen. Haluamme pitää harrastamisen kustannukset edullisena, jotta kaikilla on mahdollisuus olla mukana, kokea liikunnan riemua ja saada onnistumisen kokemuksia.

Lapin Sudet ry, Ivalo, Inari. Lapin Sudet tulisi käyttämään tukea mm. erilaisiin harjoituksissa käytettäviin välineisiin, mahdollisesti toteutuviin pelireissuihin, koulutuksiin. tuella voisimme järjestää erilaisia tilaisuuksia, teemapäiviä ja tekemistä lapsille ja nuorille.

Levi Ski Club ry, Sirkka, Kittilä. Riittävien tukien avulla seuramme pystyy pitämään valmennuksen kausimaksut kohtuuhintaisena ja näin mahdollistaen lasten liikkumisen perheiden tulotasoon katsomatta.

MLL Inarin paikallisyhdistys ry, Ivalo. MLL Inarin kunnan paikallisyhdistys ry käyttäisi avustuksen inarilaisille lapsille ja lapsiperheille, monipuolisen kerho- ja tapahtumatoimintojensa ylläpitämiseen ja tuottamiseen.

MLL Kittilän paikallisyhdistys ry, Köngäs, Kittilä. Haluamme järjestää Kittilän perheille ilmaisen koko perheen tapahtuman.

Muonion Kiri ry, Muonio. Seuramme haluaa edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa. Seuratuella pyrimme ennaltaehkäisemään liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä lapset ja nuoret mukana toiminnassamme ja liikunnan parissa.

Muonion lapset ja nuoret ry, Muonio. Muonion lasten ja nuorten hyvinvointi!

Pellon Kiekko -82 ry, Pello. Pellon Kiekko -82 käyttäisi sponsorirahan harrastusvälineiden, kuten mm. kiekkojen, liivien, torjuntaseinän uusimiseen. Iso osa tuesta käytettäisiin jäämaksuihin ja pelimatkakuluihin, jotta lasten harrastaminen olisi mahdollisimman edullista.

Pellon Ponsi ry, Pello. Liikunnalliseen, kaikille avoimeen harrastustoimintaan, jolla tuetaan lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja mahdollistetaan eväät hyvään elämään.

Sodankylän Pallo ry, Sodankylä. Junioreille harrastusvälineitä.

Tunturi-Kiekko ry, Ivalo, Inari. Lasten ja nuorten matalankynnyksen harrastustoiminnan laadukas mahdollistaminen.