Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihaun äänestysaika on päättynyt.

Mieluinen vapaa-ajan harrastus on lapselle ja nuorelle tärkeä. Erilaisissa harrastuksissa oppii uusia taitoja, ryhmässä toimimista sekä pääsee kokemaan onnistumisen iloa ja elämyksiä – siis eväitä elämään niin koulutielle kuin aikanaan tulevalle työuralle. Kun harrastuksen puitteet ovat kunnossa, motivaatio ja kiinnostus säilyvät. Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta

Arinalta 185 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan - Malta odottaa vielä hetki tuloksia!

Osuuskauppa Arina jakaa 185 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Euro jokaista Arinan asiakasomistajaa kohti. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille.

Tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat ja harrastusyhdistykset (esim. urheilu, musiikki, tanssi, partio, yms.) sekä paikalliset avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella. Toiminnan piirissä tulee olla vähintään 25 lasta ja nuorta.

Kaikki hakukriteerit täyttävät yhteisöt osallistuivat verkkoäänestykseen, jossa Arinan asiakasomistajat päättivät äänillään lopulliset tuensaajat. Äänestystuloksen perusteella, alueellinen tasapuolisuus huomioiden, tukipotti jaetaan vähintään 50:lle eniten ääniä saaneelle yhteisölle.

Äänestyskutsun saivat kaikki Osuuskauppa Arinan asiakasomistajatalouden jäsenet, jotka olivat ilmoittaneet asiakastietoihinsa sähköpostiosoitteensa viimeistään 15.11.2023 ja eivät olleet kieltäneet tutkimuskyselyiden lähettämistä. Tiedot voi tarkistaa ja päivittää Omalla S-kanavalla.

Tukihakuun pystyi hakemaan mukaan, jos:

  • Yhteisön (seuran, järjestön, yhdistyksen) toiminta painottuu lapsille ja nuorille
  • Kotipaikka on Arinan toimialueella Pohjois-Suomessa
  • Tuki ohjautuu vähintään 25 lapselle/nuorelle
  • Toiminta on jatkuvaa ja pysyvällä pohjalla

Tuet maksetaan valituille yhteisöille viimeistään joulukuussa 2023. Pidätämme oikeuden tehdä muutamasta tuen saajasta videon sydanpohjoissuomelle.fi ja arina.fi -sivustoillemme sekä sosiaaliseen mediaan, paikallisten ihmisten iloksi. Varautukaa siis myös tähän – rennoin mielin, totta kai.

Tässä vielä muutama vinkki hakuun:

  • Kannattaa varmistaa, että onko samasta yhdistyksestä, seurasta ja organisaatiosta hakemassa useampi porukka. Jos on, niin kannattaa miettiä yhdessä hakemista. Näin kumpikaan porukka ei "syö" toisen äänipottia.
  • Suosittelemme, että hakulomakkeen täyttää lomakkeeseen yhteyshenkilöksi merkattava henkilö. Näin varmistetaan, että hän tietää odottaa yhteydenottoja ja että hakulomakkeen tiedot ovat varmasti oikein.

 

Lisätietoja:
viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen, pasi.ruuskanen@sok.fi, p. 050 4301 747

Antamiasi tietoja käsitellään ainoastaan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukitoimintaan liittyvissä asioissa. Tietojen käsittelyssä noudatetaan Arinan tietosuojaperiaatteita