Arina.fi Icon/play_arrow
Kaikki teot

Teot pohjoisen puolesta

Me asiakasomistajat teimme tulosta 124 miljoonan edestä

Osuustoiminnassakin tulos jaetaan omistajien kesken – sinun, minun ja meidän. Viime vuonna Arinan asiakasomistajat hyötyivät keskimäärin 542 euroa taloutta kohden. Uusiin palveluihin, kuten toimipaikkoihin ja energiaratkaisuihin, Pohjois-Suomessa investoitiin 32,1 miljoonaa.

  • osuustoiminnan tulos

Kolme hyötyä asiakasomistajalle

Asiakasomistaja hyötyy ympäri vuoden. Osuuskauppa tarjoaa omistajilleen kolmenlaista hyötyä:

Pysyvästi edullinen ruokakori

Hintaetuja tuotteista ja palveluista

Bonusta, eli rahaa takaisin pankkitilille ostojen mukaan

Näitä hyötyjä Arinan asiakasomistajat kerryttivät viime vuonna miltei 96 miljoonalla eurolla. Eri hyötyjä kertyi keskimäärin 542 euroa asiakasomistajataloutta kohden. Bonusta palautettiin keskimäärin 171 euroa taloutta kohden.

Osuuskaupan vuoden ylijäämä oli 28 miljoonaa euroa, mikä mahdollistaa muun muassa osuuskaupan tulevia investointeja palveluihin, toimipaikkoihin ja muihin vastuullisiin tekoihin. Yhdessä pidämme pohjoisen rattaat pyörimässä ja hyödymme samalla eduista itsekin!

Asiakasomistajuus kannattaa, olipa kukkarosi minkä kokoinen tahansa. Katso laskelmista, miten sinäkin voit hyötyä asiakasomistajana.

Tutustu Jennin, Antin ja Irjan omistajatarinoihin

JENNI JA KOLME HYVIN NUKUTTUA YÖTÄ

Lapsiperhe-elämä on nakkia siellä ja muusia täällä. Kolme kasvavaa tenavaa ja kaksi aikuista tarkoittaa monia kauppareissuja ja vielä useampia ostoskasseja.

Aina edullinen ruokakori

Kun Jennin viisihenkinen perhe keskittää ruokaostokset omaan kauppaan, on säästö vuodessa merkittävä. Jenni seuraa ostojaan Hintavertailijalla: avaa sinäkin S-mobiili ja katso arvio, paljonko voit säästää omilla ostoksillasi vuodessa! Edullisen ruoan lisäksi Jennille kertyy Bonukset normaaliin tapaan ja hän hyödyntää myös erilaisia tuote- ja palveluetuja pienten ja isojen tarpeellisiin tavaroihin.

Edullisen ruokakorin säästöillä Jenni hankkii itselleen kolme hyvin nukuttua yötä hotellissa, ja pääseepä viiden tähden viikonlopusta nauttimaan vielä koko perhekin, sillä perheelle kertyy vuodessa etua yhteensä:

618 €

edullisempi ruokakori

236 €

tuotteita ja palveluja

766 €

Bonusta

Siis yhteensä 1621 eurolla laatuaikaa!

ANTTI JA 64 TREENIN RAHKAT

Opiskelijabudjetilla eläminen vaatii joskus valintoja. Hyvä valinta on keskittää ostokset ja hyödyntää asiakasomistajaedut!

Tuote- ja palveluedut

Antin arkeen kuuluu itsensä kehittäminen niin yliopistolla kuin kuntosalilla. Antti tarttuu oman kaupan tuote- ja palveluetuihin: S-mobiilista hän tarkistaa kuukausittain vaihtuvat edut oman kaupan tuotteista sekä Bonuspartnereiden ja S-etukumppaneiden kampanjoista. Rahka ja muukin ravitsemus on edullisempaa omassa kaupassa.

Antille, kuten kaikille asiakasomistajille, S-Pankin peruspankkipalvelut ovat maksuttomia ja opintolainakin on omasta pankista. Parturikäynnit hän keskittää Tälläämöön. Antti säästää treenikamoista, tukanleikkuusta ja pankkipalveluista 64 treenin proteiinit vuodessa, ja yhteensä Antille kertyy etua seuraavasti:

315 €

edullisempi ruokakori

51 €

tuotteita ja palveluja

273 €

Bonusta

Siis yhteensä 639 euroa leveämpää opiskelijaelämää!

IRJA JA 40 KILOA SILAKKAFILEETÄ

Euroistaan tarkan Irjan talouden koko on pieni, mutta rakas harrastus – vaiko peräti elämäntapa – saattaa aiheuttaa yllättäviä, isompia hankintoja.

Rahaa tilille Bonuksina

Joka kuun kymmenes päivä asiakasomistajan tilillä kilahtaa! Silloin tulee maksuun Bonukset, eli selvää rahaa edellisen kuun ostoksista. Isommat hankinnat keskittämällä, kuten Irjalla ikivanhan imurin vaihtamalla, kertyy jo hyvä Bonus. Kertymän Irja viimeistelee maksutapaedulla, eli S-Pankin omalla kuluttomalla kortilla, jolla Bonukseen saa vielä lisäpotkua.

Koko vuoden oloasuista, viherkasveista ja verhoista Irjalle kertyy Rontin, Petkun, Janssonin ja Mimmin vuoden hemmotteluherkut: 40 silakkakilon verran! Kokonaishyöty Irjalle on sitäkin suurempi:

324 €

edullisempi ruokakori

248 €

tuotteita ja palveluja

405 €

Bonusta

Siis yhteensä 978 eurolla kissanpäiviä!

…ja vielä yhteistä hyvää

Pysyvästi edullinen ruokakori, edut tuotteista ja palveluista sekä suoraan tilille maksettava Bonus ovat yksittäisen asiakasomistajan hyötyjä, mutta sen lisäksi osuuskauppasi pitää yllä koko Pohjois-Suomen elinvoimaa.

Meidän asiakasomistajien yhdessä tekemä 124 miljoonan euron potti palautui Pohjois-Suomeen palkkoina, investointeina, tuote- ja palveluostoina, veroina, asiakasomistajahyötyinä sekä sponsorointina ja hyväntekeväisyytenä. Sinulle, minulle, meille. Se on se osuustoiminnan voima.

Etkö ole vielä asiakasomistaja?

Kun sijoitat 100 € eli maksat täyden osuusmaksun, Bonus alkaa kertyä heti ja lisäksi saat yhteensä 105 € arvoiset etusetelit ja -30 % majoitusetusetelin.

Omistajatarinoiden laskelmat perustuvat SOK:n ryhmätason ostosdataan. Lisätietoa S-kanava.fi.

Seuraa meitä somessa hashtagilla #sydänpohjoissuomelle

Facebook Instagram Twitter LinkedIn